Käväistiin tänään jälleen lenkkeilemässä Sirkun ja Elmon kanssa. Automatkalla koimme suuren hämmästyksen tyyliin: " Kato,onks toi göötti ?" Pyörätiellä lenkkeili gööttinen kera emännän.
" Pysätäänkö ?" Ja niin pysättiin,kun aateltiin,että jos ei pysätä,saattaa iskeä jälkeenpäin suuri  katumus.
On kyllä mainio juttu,kun on koira hihnanpäässä voi täkäläisetkin,jotka yleensä ei ylimääräisiä jaarittele,oikein yltyä puhumaan. Auto vaan ympäri ja takaisin ja haastattelemaan suurta harvinaisuutta.
Kyseessä oli mummokoira nimeltä Soltorpets Gustava.Bellaksi kutsuttu. Heillä on ollut aiemmin kaksi muutakin gööttiä,jotka ovat myös totelleet nimeä Bella,ja tämä oli nyt Bella III. Jompikumpi,joko I tai II  ( en nyt muista )on ollut ensimmäinen Suomessa todettu J 175 tapaus,sanoi omistaja. Oli sitten lopulta sokeutunut,mutta vasta vanhuudenpäivillään reippaasti yli 10 vuotiaana.Siihen saakka vaikka näkö oli hieman heikentynyt pystyi elämään hyvän ja pitkän elämän. Inhottavahan tuo tauti on,mutta jotenkin ajattelisin,että senkanssa ei koira kuitenkaan kärsi niinkuin joissain esim. selkäsairauksissa.
 Nykyinen Bella  on terve kaikinpuolin,mitä nyt vähän nivelrikkoa toisessa etujalassa. Todettiin siinä sitten,että näihin göötteihin jää vähän koukkuun jotenkin. Näissä on vaan jotain sellasta.
 No-sitten itse lenkki sitten lenkkeiltiinkin sangen arktisissa olosuhteissa. Pakkasta ei ollut varmaan ollenkaan,mutta hyinen tuuli puri kyllä poskiin.Nyt oli jo merikin  saanut jäälauttoja rantaan.
Sääli,ettei ollut kameraa mukana,olisi varmaan saanut hyviä kuvia koirien kaahailuista,kun tuntui olevan virtaa vanttuussa molemmilla koirilla kiitettävästi. Sentään yksi kuva oli pakko ottaa edes kännykällä


Eikä oo edes horisontti suorassa....kun meinas näpit jäätyä ihan just. Noita kahta ei paljoa haitannut edes kylmät merituulet...