Käytiin vähän mökkeilemässä viikonloppuna kera Aatusen .Taas kerran oltiin niin onnellisia,että on tuollainen koira,joka on helppo ottaa mukaan matkaan,ja joka on helppo matkassakin. Kunhan periltä löytyy tutut ihmiset,ruokaa ja juomista,on haukkumakone niin tyytyväinen elämäänsä.
 1727451.jpg
  Laituri on tosi kiva paikka,voi ihastella vaikka ohilipuvia sorsia
1727478.jpg
 Äitisorsa vähän empi,kun näki talon vahdin kyttäävän laiturinnokassa,vaan eipä tuntenut vahtia ei. Aatua kun ei voisi vähempää kiinnostaa moiset tiput ,kunhan älyävät pysyä vedessä,mihin kuuluvatkin. Ja mikä älämölö syntyi yhtenä iltana,kun kaksikko rantautui.Kaikeksi onneksi mölöstä ei syntynyt sorsapaistia.

Kaikenlainen tavaroiden nokkiminen on Aatulle kyllä mieleistä.Muistuu mieleen viisaus,jossa todetaan,ettei göötin omistaja ole koskaan yksin,ei vessassa,ei keittiössä,ei sängyssä,eikä laiturilla. Kun sitten on jokapaikan höylä,sitä sitten on. Onkiminen oli tälläkertaa hyvin ylivoimainen juttu. Matokippa kerittiin nippanappa säästämään ,kun nokkamestari itse oli juuri nokkaamassa sitä Ahdin valtakuntaan.
 Seuraavana kohteena olikin sitten onki,joka oli jäänyt laiturille.Se kerittiin pukkaamaan järveen.
Kaaharin kauhistus sensijaan oli tälläerää ankkuri,jota sitten ihmeteltiin jokasuunnasta,oikein muristiin,möristiin,tuhistiin ja venyttiin.
 1727466.jpg
  Kas näin.
 
 1727494.jpg
 voi,kun saisi säilöttyä tuon vastaleikatun heinän tuoksun..
 1727485.jpg
 1727488.jpg
  Suviyön tunnelmaa..eli lomaa parhaimmillaan..
 
   Ja silläaikaa,kun me vaan tuolla nautiskeltiin,kuului näyttelyrintamalta mukavia uutisia.Aatun poika,Regions Badge Band sai vimpan sertinsä ja valioitui !! Onnittelut sankarille ja  taustajoukoille !
Ja toinenkin uutinen lämmitti mieltä, Leevin poika Fatikon Eternal Energy eli Urho oli kruunattu Karjaan näyttelyssä VSP ksi ! Onnittelut !
 
   1733889.jpg
     Leevi
   1733905.jpg
     ja Leevin poika Urho,kiitos Umalle kuvasta !

   Hienoa pojjaat,Aatu-pappa on hyvin ylpeä jälkikasvustaan !