Me aloitettiin Oonan kanssa viime viikonloppuna pentukurssi,ja nyt ollaan jo opittu vaikka mitä. Ekakerralla opeteltiin katsekontaktia,istumista ja maahanmenoa. Istumista vähän mietein,opetanko ollenkaan,ettei näyttelyissä jämähdä,mutta on nyt hallussa kuitenkin. Aivan ihme otus tämä on,parin toiston jälkeen oli hommat hanskassa. Vallan tuntui ihmeelliseltä,että näinkö tää nyt menikin..

istuu se..

Tänään opittiin kurssilla sivulletulo,luoksetulo ja seisominen. Oona on tosi innostunut tekemään kaikennäköisiä juttuja ja kurssin nuorimmaisena keskittyy tosi hienosti hommaansa. Fantastista !

En tiedä onko ero uroksen ja nartun kouluttamisella,vai onkohan itse oppinut jotain matkan varrella kun tuntuu helpommalta nyt kuin Aatun kanssa aikoinaan.

Kotona reenailtiin vielä pöydällä oloa ,ja suuhun kurkattuani hokasin,että kas kummaa-eipä ole alaleuassa pikkuhampaita enää. Kurssilla vielä väitin,ettei meillä ole vielä hampaat edes heiluneet . Ja ylhäälläkin alkaa olla vähissä,joten helpotusta myös Aatulle odotettavissa,kun ei terävät naskalit enää kohta kirvele niskanahassa.

Iltapäivällä otin vielä vähän juttuja Aatunkin kanssa,joka on nykyään jo paljon keskittymiskykyisempi kuin ihan kloppinapoikana. Lämmöllä muistelen niitä meidän agitreenejä Aatun kanssa huh-huijaa-kun tämä menopeli , sir Kaahari ,keksi jos vaikka mitä kaahailunsa lomassa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.. Kunhan tässä saan toimeksi roudaan nuo molemmat vielä agihallille kokeilemaan.

Koiran kanssa puuhaaminen on vaan sellaista,että on päiviä,kun kaikki sujuu kuin tanssi,ja toisinaan tuntuu,ettei oma pikkuriiviö muista edes nimeään. Mutta tänään sujui kuin tanssi,molemmilla koirilla,ja se jos mikä lämmittää sydäntä-JES !

Iltapäivällä alkoikin sitten jo riiviötauti vaivata ja kyytiä sai puskat,ja tältä näyttää Aatu,joka ottaa syyllisen roolin itselleen,kun pikkuriiviö raastaa raastamasta päästyään puskista viimeisetkin alaoksat...

Näihin kuviin ja tunnelmiin..