On olemassa päiviä,joita ei jälkeenpäin niin kaipaa,ja on sitten niitä ,joita taas haikeana muistelee. Tämä päivä lukeutuu niihin,joita ehdottomasti haluan muistaa. Pieniä ilonhetkiä .

Ihan ensimmäinen ilonaihe oli auto, joka meni katsastuksesta läpi ilman yhtään huomautusta. Sen tosin pitikin olla niin,mutta kuitenkin..

Toinen ilonaihe oli tyttäreni ,joka valmisti meille elämänsä ensimmäisen jauhelihakeiton ihan itse,ja siitä tuli ihan syötävää.

Sitten päästäänkin itse blogin aiheisiin,eli nelijalkaisiin ystäviimme. Vaavikoira Oona on tässä kärsinyt hieman löysävatsaisuudesta muutamana yönä,kuten pentukoirilla joskus on tapana. Nähtävästi vaavi on pistellyt poskeensa ulkoa jotain hälle ei niin sopivaa. Asia korjaantui ,kun tänäaamuna tuo tulosti ihan oikeita kikkareita-jee,miten sitä onnensa repii toisen kiinteistä kikkareista. Mutta kun on muutaman yön kerännyt löysiä läjiä tosin lehden päältä,mutta kuitenkin,ja pessyt koiruuden ei niin vähäisiä persvilloja muutamaan otteeseen yönaikana,voi ymmärtää asian ytimen.

Tänään oltiin myös lenkkeilemässä ekakertaa nyt kokoonpanolla Aatu,Oona,Elmo ja Nitro.  Alkuun vähän arvelutti,mahtaako Aatu suojella kovin Oonaa hepuloivilta enoilta,mutta ei. Tosin enot taisivat suhtautua asiaan asian vaatimalla vakavuudella.Ihan hirveetä hulabaloota ei syntynyt ja niin sitä juosta jolkoteltiin metsälenkillä ,jossa sitä meitä ihmisiä kohtasikin pieni mielenjärkytys,kun metsäpolulla luikersi ihka aito kyykäärme,hyi kauhistus...vieläkin ihan puistattaa,koirat juoksivat kepeästi sen ohi pienellä polulla ja palasivat takaisin ,kun kuulivat kauhunkiljaisuni. Onneksi yksikään ei mennyt tekemään lähempää tuttavuutta tuon lieron kanssa.

 Tässä kännyllä räpsäisty kuva lenkkeilijöistä,Aatun olin just kerinnyt laittamaan autoon häkkiin,mutta tässä Oona ja enot.

Päivällä meillä oli takapihalla  pienet pöytäreenit,ja hampaiden syynäysreenit  ja tässäpä todistusaineistoa siitä

 Oona tässä,asento ei ehkä paras mahdollinen,mutta hauska juttu tässä liittyikin Aatuliin. Asetin nätisti juustonpaloja pöydälle noin niinkuin valmiiksi,Oona pöydälle,ja ennenkuin kerkesin edes sanomaan ÖÖ,oli Aatu hypännyt suoraan maasta pöydälle,joka ei tosiaan ole ihan matala,vaan korkeusasteella pirttipöytä. Ei siinä penkkiä tarvittu,vaan kunnon reisilihaksilla sitä ponkastiin syömään juustot Oonan nenän edestä. Sir Kaahari iski siis. Ennen nimi liittyi lähinnä vauhdikkaaseen menoon vaakatasossa,nyt siis Kaahari kohauttaa myös halutessaan kohtisuoraan ylös.

Näiden kaikkien lenkkien ja temppujen jälkeen onkin koiruudet hieman voipuneita,Aatua ei jaksa innostaa edes pallo,eikä Oona jaksa riekkua Aatun selänpäällä. Kliffaa-hei-meillä on rauhallista..