HUH_hengissä selvittiin eka näyttelystä Oonan kanssa. Ihan hirveetä,kun vanhaa kehäkettua jännitti,mutta muuta en vaan voinut. Vaan kyllä se tästä. Eli Oona-Omppunen oli tänään elämänsä ekassa näytelmässä ja oli ROP-pentu,sai myös KPn.

Tuomarina oli Hans Lehtinen,joka lausui näin: Sopivankokoinen narttu,jolla hyvät mittasuhteet.Kaunis pää,erit.hyvä runko.Sopiva luusto.Ylälinja saisi olla tasaisempi.Hyvä takaosa.Liikkeet ok.

Tuomari oli ihan jees,ei voi moittia,sää  oli täysin esterin jostain. Pentuarvostelun jälkeen alkoi sellainen saderyöppy,ettei ole hetkeen nähty.Hevosenpäänkokoiset pisarat kastelivat hetkessä ihan kauheaan kuntoon paikat,ihmiset ja koirat.Lipunmyyjät seisoivat tuoleillaan,kun kahlasin viemään Oonaa autoon. Se oli sitten sellaista.

Ei hassumpaa. Ja huomenna jatkuu harjoitukset erkkarissa.

Erkkariin sitten lähdettiin viideltä aamutuimiin ajelemaan,mukana Oona ja Sirkku ja Nitro .

Oona esiintyi ihan mukavasti,tosin vilkuili kehässä vähän Nitron perään,mutta ihan ok. Sijoitus oli Pentuluokan 2.

Arvostelu olikin oikein pitkänpitkä,lisään sen joskustässä ,kunhan toivun tästä. Kotona oltiin kymmenenaikaan illalla aivan rättiväsyneinä,paitsi Oona joka ensitöikseen röykytti Aatun.  Varttin tuo viuhtoi ja sammui sitten kuin saunalyhty. Kamerakin oli mukana repussa,ja siellä se sitten pysyikin koko reissun ajan,joten kuvia ei nyt saatu. Hienosti jaksoi pikkupentunenkin koko pitkän päivän kuten myös matkaseuramme Nitro,joka ihan upeesti oli pu-3 tuossa huikeassa koirapaljoudessa. Onnittelut myös tätäkautta Sirkulle ja Nitrolle !!

 kuva:Oili Helenius

kuva:Oili Helenius