Johan on aikaa,kun on viimeksi tätä blogia päivitetty. Se on varmaan tämä facebook-aika..

Koirien kanssa on puuhailtu kaikennäköistä,mitä on huvittanut puuhailla. Oonan kanssa ei olla nyt käyty näyttelyissäkään,luulen,että ensi vuoden puolella joskus seuraavaksi. Oonan ollessa pentunen käytiin pentukurssi ja näyttelykurssi. Ai niin,arkitottelevaisuuskurssikin käytiin. Näyttelyitä koluttiin noiden jälkeen muutama kerta vähän vaihtelevilla menestyksillä. Kovasti tuntuu Oona jakavan tuomareiden mielipiteitä. Arvosteluja löytyy Tyydyttävästä Erinomaiseen ja sertiin. Kotona tämä koira on maailman helpoin ja tottelevaisin koira. Aivan ihana. Se osaa rentoutua,kun mitään ei tapahdu,ja on valmiina toimintaan,kun sellaista ilmaantuu. Olen aina ihmetellyt koiranomistajia,jotka paikassa kuin paikassa uskaltavat pitää koiraansa auki.. Oonan myötä olen ymmärtänyt,että myös tällaisia koiria on todella olemassa.  Omimmillaan Oona on kuitenkin,kun se saa vapaana koheltaa tuttujen koirien kanssa. Koirakavereita meillä onkin muutama,joiden kanssa käydään koheloimassa milloin missäkin. Vieraisiin koiriin Omppunen suhtautuu hieman varauksella. Missään tapauksessa vihainen se ei ole,mutta hyvin hitaastilämpeävää sorttia se on.Isompia koiria se selvästi pelkää,ja piiloutuu joko mun jalkojeni taa piiloon,tai Aatun selän taa.Tätä on koitettu koulia pois,mutta taitaa olla luonteenpiirre. Eipä silti,kaikista ei tarvi tykätäkkään. Pääasia,että tulee toimeen niiden koirien kanssa,joiden kanssa ollaan tekemisissä. Tämän vuoksi en ole viitsinyt koluta ympäri Suomen näyttelyissä sen kanssa,kun se ei selvästikään siitä nauti. Mielestäni koiran ominaisuudet pitää ottaa huomioon sen kanssa touhutessa ja harrastuksissa. Kaikista koirista ei tule koskaan näyttelytähteä tai sensellaista. Eikä tarvikkaan. Omppunen on meille ihan omana itsenään rakas perheenjäsen.

Aatun kanssa en ole rohjennut mennä enää  näyttelyihin,tuon verikorvan vuoksi. En taida alkaa pilaamaan sen hyvää,jollei loistavaa näyttelymenestystä ,jos tuomarit kovasti alentavat arvostelua ruttukorvan vuoksi. Muuten ollaan reenailtu yhäedelleen  sen kanssa milloin mitäkin ihan omaksi huviksemme. Sen luonne on todella ihana,se ei turhia hötkyile,ja menee rohkeasti tutustumaan kaikkiin uusiin juttuihin. Ikää sillä alkaa olemaan pian kymmenen vuotta,vaan ei ikä paljoa näy,muutakuin harmaana partana,ja ehkä se ei enää nuoruusvuosien tapaan niin äkkiä kuumene nollasta sataan sekunnissa. Haastava koulutettava se on aina ollut ,villi ja vapaa kuvastaa sitä melko hyvin. Sillä on aina ollut vahva oma tahto ja luonne,vähän semmoinen junttipää, Nyt siitä on tullut enemmän kainaloinen,meen rakas nallukka,ja Oonan oma turvamies. Aatun ollessa paikalla sen laumassa tulee vallita harmonia ja rauha. Jos meno yltyy liian villiksi,se puuttuu siihen omalla rauhallisella tavallaan,ja menee riekkujien väliin poikittain seisomaan. Ennenmuinoin siihen liittyi sellainen rähäys,että tyhmempikin tajusi rauhoittua. Ainakin toistaiseksi Aatu on ollut terve ja toivottavasti saamme pitää harmaapartamme vielä muutaman vuoden kanssamme.

Tällaisia juttuja kuuluu meidän koiruuksille nykyisin. Mikään kovin aktiivinen kasvatinomistaja en taida olla,kuten tässä taannoin kuulin,mutta koiran parasta olen aina ajatellut,kun olen sen kanssa touhunnut ja arkea elänyt molempien koirien kohdalla. Jokainen tavallaan.