Tämä on niitä päiviä,kun tuntuu,että kaikki tökkii.
 Pihahommia tehtyäni toista päivää uupumiseen asti,tuli stoppi. Kädet nokkosen polttamilla hanskoista huolimatta,koottuani uuden grillin hieman väärin,pudotettuani lasilyhdyn maahan ja kerättyäni sirpaleita pienen tovin,sisäinen ääneni neuvoi minua siirtämään pihahommia hieman eteenpäin.
Koskapa sanotaan,että sisäistä ääntä on hyvä kuunnella,tein työtä käskettyä.
 
Joskus sitä maisemanvaihdos saa ihmeitä aikaan ihmissielussa..
Merellä on selvästi terapeuttinen vaikutus.

Näinkin voi odotella lähestyviä ihmisiä,tosin tämä lähestyvä muistutti erehdyttävästi meen naapuria,joten oli ihan pakko syynätä tyyppi.


 Siinäsitten odotellaan namia Jenniltä.

Kameran sitten unohdin kotiin,mutta kännyllä tuli räpsästyä nämä kuvat,joten laatu ei ole päätä huimaava.
Ja kas-toista tuntia pehmeässä hiekassa rämmittyäni olikin sisäinen tyhmyrini kadonnut.
Kotiin päästyäni jatkoinkin sitten taas pihahommia paremmalla onnella.
Niin tälläkin tarinalla on opetuksensa,kun maailma on sinua vastaan,vietä hetki laatuaikaa oman karvakuonon seurassa ja maailma näyttää huomattavasti paremmalta...