Mitäpä meille kuuluu,ei kerrassaan mitään. Ihmiset painelevat ovesta ulos,töihin kuulemma,ja tulevat taas takaisin,kaiken kukkuraksi mitä ihmeellisempiin aikoihin. Vanhempi lapsenikin jo kyseli,kun kuuli minun menevän töihin neljäksi,onkohan kysymys aamu neljästä vai iltapäivästä. Tällä kolikolla on tosin kääntöpuolensa,kun noin koiran kannalta ajattelee,ei juuri tarvi olla yksin,hienoa. Ohjelmaa riittää koko päiväksi.
Tämän vuoden näytelmät taitaa olla nyt putkessa.Kokonaiset yksi kappaletta. Muut on niin sanotusti menneet käteen.On ollut tuomarivaihdosta( Nummijärvelle en vie,vaikka mikä olis ) , MV :n kohdalla mitä sattumien summaa,ja lopuksi hormonipiikistä johtuva kilpailukielto. Seinäjokea vähän uskalsin ajatella,kunnes kalenteria vilkaisin ja toivoni heitin. Töissä juuri silloin ja on vielä koulujen syysloma täälläpäin,enkä viitsi edes alkaa vaihtamaan.
Joten nyt vaan sitten leikitään ,tehdään kaikkia kivoja pikku harkkoja ,ja lenkkeillään paljon. Eli vietetään nk.tavallista koiran elämää. Ensin ajattelin,että tämä onkin tapa tappaa koira tylsyyteen,vaan mitä tekeekään Aatulimme.

Tässä tylsyyden syövereissä tämä on innostuneempi pikkutreeneistä,kuin koskaan. Hakee kontaktia tehokkaammin kuin aikoihin. Käyttäytyy siis kaikin puolin tilanteessa kuin tilanteessa niin kelvollisesti,että alkaa tässä jo huimata. No-johan on aikakin. Jospa se on viimeinkin aikuistunut...

 

 Kjäh-kjäh-niinhän luulet mammaseni...