Taas on jengi koossa,kotiin on palanneet niin Aatu kuin Oonakin juoksutauoltaan. Oonan tultua kotiin,vein vielä Aatun muutamaksi päiväksi mummulaan jäähdyttelemään,kun tunteet kävi vielä hieman kuumina.

Oonan viihtymisestä hoidossa ei ollut epäilystäkään,siitä piti huolen toinen,myös juoksussa oleva tyttögööttinen,kissa,kani sekä fretti. Sekä puitteet maalaismaisemissa metsän vieressä,jossa ei paljon hihnassa tarvinnut ulkoilla.Mikäs siinä viihtyessä. Ja kun Omppunen on vielä luonteeltaan hyvin huoleton stressaamaton tyttönen,ei tarvinnut olla huolissaan. Vaan Aatun jättäminen mummulaan olikin sitten pahempi paikka-minulle itselleni. Se kun on niin mammanpoika kuin vaan koira voi olla eikä pahemmin ole ollut hoidossa missään. Vaan hyvinhän se Aatunenkin oli viihtynyt.  Joten turhaan ite stressasin.

On sadonkorjuun aika... vähän ihmeteltiin,mihin karviaiset on huvenneet,mutta löytyi syylliset. Ja kun ei korkeus riittänyt ylempiin oksiin,Oona keksi harjoittaa mangustiseisontaa.  Ja johan oli taas marjat kidan ulottuvilla.

Oonan kanssa on nyt pentuluokan näytelmät näytelty,kolme näyttelyä,joista kahdessa se on ollut ROP-pentu,joten tästä on hyvä jatkaa junnuihin. Seuraavaksi sitten Seinäjoelle. Ja sitä ennen alkaakin pentujatkokurssi,joten viisastuminen jatkukoon.

 Omppunen

Aatu on nautiskellut ihan vaan kotikoirana olosta,pitkistä lenkeistä ja pikkutreeneistä ihan noin kotosalla. Niin ja tuo isoveljenä oleminen on hyvin haasteellinen työsarka. Ja siitä Aatuli onkin selviytynyt varsin kiitettävästi. Kiltimpää ja rauhallisempaa sekä pitkäpinnaisempaa koiraa en olisi voinut toivoa. Tosin tulta ja tappuraa löytyy Aatustakin tarpeen vaatiessa.

Tällaisia meille kuuluu tälläerää. Ihanaa muuten kun on taas syksy. Ei mikään voita sitä tunnetta,kun ulkona riehuu kunnon syysmyrsky ja saa sisällä sytytellä kynttilöitä. Niin-ja pitkät kävelylenkit koirien kanssa  merenrannalla kuulakkaassa syyskelissä on ihan huippujuttu.